Tänään tuli hyväksymispuhelu YFU:lta kesken englannintunnin. Oli tämä puhelu pakko lykätä kauemmas, ja voittekin päätellä että viimeisesta kahdenkymmenminuuttisesta ei tullut mitään ajatusten pyöriessä vain tuossa puhelussa. Lopulta pääsin soittamaan toimistolle takaisin ja sain tietää, että minut on hyväksytty Japaniin vuodeksi 2011 vaihto-oppilaaksi. Ruokailussa pompin ylös alas tuolillani tämän seikan takia.
Huomenna pitäisi saada paperit täyttöön ja kolmessa viikossa lähettää takaisin päin. Lääkärintarkistus... Veriryhmä... Rokotukset... Kielitunnit...
Toisaalta tämä YFU:n maaliskuun 2011 lähtö tulee yllättävän äkkiä, vaikka onhan siihen vielä se kuusi kuukautta aikaa. Mutta sekin hurahtaa nopeasti. Päivärutiinin kehittyessä raiteilleen viikot suhahtavat ohi, ja ennen kuin huomataan onkin jo joulu. Sitten hypätään 17 syntymäpäivän ohi ja pian onkin se kauan odotettu maaliskuu jolloin pitäisi lähteä. Tuossa vaiheessa voi mennä sormi suuhun, että mihin minä olenkaan ryhtymässä?! Mutta luulen että kokemus on sen kaiken arvoinen. Kyllähän siellä tulee aika jolloin kaipaa kotia ja tuttuja piirejä, perhettä, kavereita. Ja kokemuksen pohjalta voin jo etukäteen sanoa, että koti-ikävä tulee iskemään minuun kovasti ja voimakkaasti. Mutta kyllä tästä on ennenkin selvitty. Ja siellä on ystävät ja uusi perhe auttamassa.
Kokonaisuudessaan täysin mukiin menevä päivä. Mikäs tässä yhdeksän maissa blogia kirjoitellessa teekuppi vieressä ja hyvä musiikki soimassa. Tämmöisiä päiviä pitäisi olla useita; jolloin kaikki menee putkeen ja elämä hymyilee. Mikään, edes sade tai kiukutteleva isosisko ei saa suupieliäsi kääntymään alaspäin. Kaikki, jopa jumiutunut niska ja päänsärky hymyilyttää. Nämä ovat minun päiviäni ^-^. Toisaalta, näin minuna täytyy myöntää että pidän sateesta...
Mutta, näin jätän teidän Spirit -stallion of the Cimarron -elokuvan soundtrackin biisin sanoihin:
"Then from on high, somewhere in the distance There's a voice that calls,
"Remember who you are... if you lose yourself,
Your courage soon will follow,
So be strong tonight... remember who you are""
"Remember who you are... if you lose yourself,
Your courage soon will follow,
So be strong tonight... remember who you are""
-yunikon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti