Less than two months...

Viime päivityksestä taas vierähtänyt jokunen tunti... joten ehkä mä taas kirjottelen jotain teidän iloks.

Heti ekaksi; en varmaan maininnut liittyneeni viimein koulussa klubiin? Jeps, näin tein. Nyt käyn joka tiistai ja torstai kolmannessa kerroksessa teeseremonia-klubissa. Ja voin sanoa että nyt harmittaa kun en liittynyt jo aikaisemmin! Ihmiset ovat todella ihania ja kannustavia, ja perinteistä teeseremoniaa on hurjan kiva opetella. Se on todellakin yhtä seremoniallista kuin kaikki kyodo, iaido sun muut taistelulajit. Missä järjestyksessä mikäkin viedään teentekopaikalle, millä jalalla astut tataminreunan yli, miten bambukauhaan tartutaan missäkin tilanteessa, millä tavalla se maaginen punainen liina taitellaan missäkin tilanteessa... Aivan huippua! Miksei Suomessa oo mitään tämmöstä? Pitääkin tarkistaa teeseremonian harrastusmahdollisuudet Suomessa, haluaisin niin kovasti jatkaa tätä harrastusta.

Olisikohan koulusta muuta..? Tosiaan vaihdoin fitness-liikuntatuntini jokaviikkoiseen lentopallotuntiin. Ja kyllä kannatti! Opettaja on sama, vanha, hassu, isohko mies, ja hurjan mukava! Myöskin ryhmässä on jokapäiväisiä kavereitani ja muihinkin olen tutustunut joukkueiden vaihtuessa. Lentopalloa en niinkään osaa... Ainakaan täällä japanilaisten rinnalla, he tuntuvat osaavan kaiken. Mutta minä tsemppaan!
Tähtäys minulla ainakin onnistuu todella hyvin, olen ampunut pallon päin opettajan päätä kolmesti, viimeksi tänään. Kertaakaan ei ole osunut. On minunkin päätäni päin lauottu, ja osuttu, mutta ei se siitä kärsi :)). Paineita tuo myöskin liikunnan ollessa sekaryhmässä, poikia on viisi, mutta siltikin he ovat huomattavasti tyttöjä parempia. Tämä on eka kerta sitten kakkosluokan kun samassa ryhmässä on poikia, tai samassa joukkueessa. Mutta kivaa on! Polvet vain tuntuvat olevan vähän kovilla, kun heittäydyn polvilleni pelastaakseni pallon osumasta maahan tai kurkottelen liian kauas... Kipeäksihän ne tulee, mutta sitten on hyvä syy käyttää hissiä kolmen kerroksen takia :)).

Myöskin eilen (keskiviikkona) oli meidän kutoskerroksen porukan lempiopettajan synttärit. Me odottelimme kerroksen perällä juhlapaukkujen ja kakkujen kanssa, kun yki oppilaista kävi hakemassa Kiichin sinne. Kun he astuivat nurkan takaa, kaikki räjäyttivät paukut yhtäaikaa ja alkoivat laulaa. Sensei meinasi paeta takaisin nurkan taakse.
Keskiviikko oli muuten kurja päivä, amerikkalaisen vaihtarin käyttäytyessä kuin amerikkalainen pentu, ja lopulta itse lähdin lähes itkien kotiin. Kakkoskerroksen kaapeilla yksi niistä uusista ykköspojista tuli juttelemaan, ja yleensä en jaksaisi jatkaa keskustelua sen pidemmälle, mutta sinä päivänä oli ihana huomata kuinka kohteliaita japanilaiset pojat osaavat olla. Kyseinen amerikanvaihtari on vieläkin minulle sadan jenin omenatee purkin velkaa...

Viime viikonlopun vietin pe-la kaverin luona yökylässä. Meitä oli neljä, eikä koko talossa ollut muita meidän lisäksi. Tehtiin ihan liikaa takoyakia, ja pelattiin takoyakeilla venäläistä rulettia, josta pelkurimaisesti jättäydyin pois. Takoyaki taikina + mausteet + sokeri tai rusinat ei kuulosta kovin hyvältä, mutta sitten jos sisällä on umeboshi (eräänlainen hapan, etikassa säilötty aprikoosin tapainen hedelmä), teelusikallinen vasabia tai inkivääritahnaa... Tai mukavasti chilijauhetta, ei kokemus varmastikaan olisi kovin helposti unohdettava. Itse vihaan umebosheja, vaikka suurinosa niistä pitääkin.
Perjantai-iltana katsottiin kaksi leffaa putkeen (Sinkkuelämää ja Yes-man), nukkumaan mentiin puol neljä, ja herättiin kaksikymmentä vaille yksitoista. Aamupala lopetetiin kahdentoista jälkeen, jonka jälkeen vain yleisesti riehuttiin, kunnes kahden maissa aloitettiin Titanic. Minä ja Lucy katsoimme leffan alusta asti, kahden muun tullessa mukaan puolivälissä. Loppusuoralla meistä kolme itki, minä mukaanlukien, ja leffan loppuessa ulkona oli pimeää - meillä pyjamat vielä päällä.
Sunnuntaina olin todella väsynyt, eikä millään olisi huvittanut lähteä luokan tyttöjen ja opettajan kanssa millekään kävelylle, mutta kiltisti lähdin mukaan. Matka oli pitkä, ja jo tunnin matkaamisen jälkeen minulla meinasi räjähtää pää opettajan sähläykseen, mutta lopulta paikan päällä oli tosi kaunista. Arvatkaas kuka unohti kameran kotiin? Juuri niin, minä. Kävimme myös semmoisella alueella, johon oli tuotu vanhoja perinteisiä japanilaisia taloja ympäri Japania, ja niistä oli rakennettu sitten eri prefektuurien vanhoja kyliä. Ainut asia mitä tämän matkaajan päähän mahtui: "voi kunpa tänne pääsisi larppaamaan!". Kyllä, se oli kuin olisi kävellyt vanhassa japanilaisessa kylässä, sellaisessa mitä telkkarista näkee. Kuten Viimeinen Samurai, tai Geishan Muistelmat -elokuvissa. Pystyin jo sielunisilmin näkemään joukon hulluja Jyväskylän Lyseolaisia ryntäilemässä liukkaita polkuja pitkin kimonoissa ja ninjapuvuissa! Harmi vain että se taitaa olla mahdotonta toteuttaa...

Ja loppuun vielä kappale mitä opettelen laulutunneilla, koska 19. pvä joulukuuta on konsertti. Omasta ryhmästämme tasan kahdella on japaninkielinen laulu; itse olen toinen heistä. Paineita lisää myös se, että kappale on japanilaisille lähes yhtä tärkeä kuin "Suojelusenkeli" on suomalaisille. Ja esitys pitäisi laulaa ilman nuottia edessä... Huhhuh. Tässä tarkoituksessa koulussa olevat pianohuoneet ovat erittäin käteviä. Päätinkin ottaa nyt tavaksi vähintään joka torstai toisella tunnillani kipaista sinne, harjoitella itsekseni puoli tuntia, ja jatkaa sitten hyppyä muilla opinnoilla. Pianohuoneet ovat siit kymmenennessä kerroksessa olevat huoneet, joissa voi soittaa pianoa ja laulaa, eikä kukaan kuule sitä huoneen ulkopuolelle. Tai kuulee jos on oikein hiljaista, mutta yleensä ei ole. Kyseessähän on musiikkikerros.

Tuossa kyseinen biisi.

Randomit kuvaspämmäilyt taitavat tältä kertaa jäädä, vannon että seuraavassa päivityksessä on kuvia enemmän kuin tarpeeksi!
Täällä vielä kaksi kuukautta sinnittelen ja sitten pitäisi palata sinne takaisin. Miten tarkenen tammikuun -10 asteessa kun +17 C pitää olla jo pipo päässä? Vähän ovat lähtöfiilikset viime kerrasta muuttuneet, ja olo on niin sekava kuin olla voi... Tuli tästä aiheesti juteltua toisen suomenvaihtarin kanssa, ja haluaisin jakaa hienot ajatukset tästä keskustelusta:
yunikon: "Japani ei oo enää se, mikä se oli sillon, ku astuttiin lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla, 27. huhtikuuta, klo 17.30."
Jusa: "Se on ehkä sama maa, mut ei TODELLAKAAN enää sama meille, sil on nykyään ihan eri merkitys..."

Näihin sanoihin on hienosti tiivistetty varmasti meiän kaikkien fiilikset tällä hetkellä... Miettikäähän sitä sitten :P

There is a fine fine line...

Jälleen päivityksestä vierähtänyt se kolme viikkoa, joten ehkä olisi taas aika kirjotella?

Kouluretki Kiotoon ja Naraan oli upea! Temppelit olivat todella kauniita, kuten kaikki maisemat jokaiselta vuorelta jolle kiivettiin. Ensimmäisenä päivänä mentiin Shinkansenilla Kiotoon, ja Kioton asemalta junalla Naraan. Asemalta kävelimme kuumassa säässä eräälle Keisarin vastaanottohallin tapaiselle paikalle. Siellä saimme ihan yksityiskierroksen museossa ja pääsimme tuossa hallissakin käymään. Tämä museon esittelijä kysyikin sitten lopulta että mistä olen kotoisin, ja kävi ilmi että hänkin (n. 70 vuotias mies) oli käynyt Suomessa ja tykkäsi siitä kovasti. Sibelius oli kuulemma suosikki säveltäjä.
Jo nyt väsyneinä, kävelimme takaisin asemalle, otimme junan Naran keskustaan ja kävellen kävimme katsomassa isoa Buddha-patsasta peurojen kansoittamalla alueella. Kaikkien jalkoja särki kun käveltiin sitten vielä hotellille pari kilometriä. Hotellissa vietimme yhden yön, ja se oli länsimaalaistyylinen (tosin tämän vaihto-oppilaan kantapäät roikku sängynpäädyn ulkopuolella...). Illallinenkin oli katettu länsimaalaiseen tapaan, mukaanlukien kolme paria veitsiä ja haarukoita... Eihän nämä raukat japanilaiset osaa länsimaalaisia pöytätapoja... He keksivätkin että hei, Annikahan osaa nää! ja katto sit multa neuvoa joka kohdassa. Mietin että pitäiskö tehdä tahallaan joku etikettivirhe, jonka kaikki sitten olis toistanut perässä :DD Mutta en sitten viittinyt olla niin ilkeä. Myöskin japanilaiset ovat tottuneet käyttämään puikkoja vain toisessa kädessään, joten sekä veitsellä ja haarukalla syöminen oli heille täysin mahdotonta. Ainakin itsellä oli hupaisa ilta :DD
Aamulla heräsimme seitsemältä aamupalalle, ja yhdeksältä olimme oman ryhmämme kanssa liikkeellä. Meitä oli yhteensä viisi. Kävimme eräässä temppelissä ja sitten otimme bussin Naran asemalle, mistä otimme junan eteenpäin. Ensin kävimme Ujissa, Hikaru no Genji -tarinan kaupungissa sekä Byodoin temppelissä. Temppelihän on kuuluisa siitä että sen kuva on 10 jenin kolikon kääntöpuolella. Oli kyllä näkemisen arvoinen, vaikkei "Feeniks saliin" sisälle päässytkään. Temppelin ohessa oli myös museo.

Byodoin temppelistä takaisin asemalle ja juna Inariin (kyllä, hassua että Japanissakin on sen niminen paikka). Jälleen kävelyä, tällä kertaa suuntana Fushimin temppeli. Tämä temppelihän on kuulu tuhannesta punaisesta portista, jotka näyttävät reittiä vuoren päälle ja takaisin. Näitä portteja oli siis vierivieressä, ja vaikka satoi, niin niiden alla kävellessä tuskin kastui. Ideanahan oli kävellä jokin reiteistä eikä taakseen saanut katsoa, sillä se merkitsi sitä ettet voi päästää menneisyydestäsi irti.
Me päätimme olla ahkeria ja kävellä koko pitkän reitin n. 200 metriä korkean vuoren päälle. Siinä vaiheessa kun ylöspäin kulkevia portaita oli ollut jo pari kilometriä, alkoi jalkoja todella särkeä. Koko kapuamisessahan meni sitten reilu kolme tuntia, mutta sen jälkeen olo oli kuin voittajalla!

Tällaista siis. Temppeleissä on myös yleistä ns. puiset toivomuslaatat. Ostat puisen laatan, jonka toisella puolella on yleensä joku kaunis kuva, ja kirjoitat toiselle puolelle toivomuksesi, ja jätät sen temppelialueelle ja toiveesi käy toteen. Löysin yhden suomeksi kirjoitetun myös :)) Nimenomaan tästä Fushimin temppelistä, ketun mallisen. Inarihan on todella Japanin mytologiassa hedelmällisyyden, riisin, maatalouden, kettujen, teollisuuden ja maallisen menestyksen jumalatar. Inarin lähettiläitä ovat lumivalkoiset ketut, kitsunet. Näitä Kitsuneita sitten oli patsaina joka puolella Fushimin temppeliä ja Inaria.

Tässä yksi esimerkki...

Inarista jälleen junaan ja Kiotoon. Tämän vuorikiipeilymme takiahan myöhästyimme sitten yhteisestä kokoontumisesta hotellilla, mutta opettaja ei onneksi ollut vihainen. Tämä hotelli olikin sitten perinteisempi japanilainen, eli temppeli. Huoneet olivat tatamipäällysteisiä, sängyt olivat ohut futoni tatamilla, jotka siis sijattiin ja pedattiin itse. Vessaa huoneessa ei ollut, vaan se oli yhteinen hiukan kauempana käytävällä. Tuli myös koettua tämä japanilainen yhteissuihku, joka muistuttaa paljon suomen saunaa. Ensin suihkutettiin ja pestiin ja kun oli kaikki saippuat huuhdottu pois ja pitkät hiukset sidottu kiinni, mentiin altaaseen. Siellä lilluttiin joku viisi minuuttia minkä jälkeen pukuhuoneeseen kuivattelemaan. Ruoka oli tässä temppelihotellissa aivan taivaallista! Mm. tempuraa ja toisena iltana sitten sukiyakia <3 Nam.

Lauantai sitten kuljeskeltiin Kiotoa ympäri. Mm. Kyomizun temppeli rakkauskivineen. Täytyy myöntää että tämä Kyomizun temppeli oli ehkä kaunein kaikista missä kävimme. Mutta oli temppelillä surullinenkin puolensa. Se oli sijoitettu vuorenrinteelle, jolloin kaiteen yli oli parinkymmenen metrin suora pudotus maahan. Moni oli kuulemma tehnyt itsemurhan hyppäämällä kyseisen kaiteen yli. Ja paikka mihin he sitten putosivat kasvoi kauniita, punaisia kukkia, ja kaverini kertoi että uskomuksen mukaan ne kukat kasvavat kuolleille.

Tuommoisia kukkia ja kaunis perhonen.

Launtaina kävelimme yhteensä useita kymmeniä kilometrejä, ja ryhmäläisteni toilailu karttojen ja bussien kanssa aiheutti sen, että lopulta kävelimme n. 40min takaisin hotellille.

Tosiaan, nukkuminen temppelihotellissahan vaati sen, että olimme ennen kuutta ylhäällä ja kello kuudelta piti olla istumassa toisessa temppelirakennuksessa. Polvi-istunnassa kärvisteltiin noin 45 minuuttia kumpanakin aamuna ja kuunneltiin munkkien laulua.

Sunnuntaina teimme vaelluksen läheiselle vuorelle ja 88 pienelle temppelille rakennettuna sen polun varrelle. Kävimme myös Kinkakujin temppelissä, eli kullatussa temppelissä. Tämän jälkeen palasimme Kioton asemalle, teimme viimeiset ostokset ja jäimme sitten odottamaan muita ryhmiä saapuviksi.

Kun pääsin kotiin olin hurjan väsynyt, onneksi maanantai, tiistai ja keskiviikko olivat vielä lomaa.

Nyt on sitten taas totuttu normaaliin koulurytmiin ja tutustuimpa niihin uusiin vaihto-oppilaisiinkin. Myös viime maanantaina kävimme Disney Seassa, mutta koska tämä päivitys nyt vähän venähti, niin kerron siitä sit ens kerralla, jooko? :DD

Sitä odotellessa...

Päivittelyjä...

Ja kun tätä päivitystä niin moni lukija pyysi, niin tässä tulee :DD

Kesäloma loppui jo viime viikon torstaina, mutta sitä edellisen viikonkin käytin lähinnä koululla tanssiharkoissa. Syyskuun lopulla on koulussa nimittäin Bunkasai, eli kulttuurifestari, johon lupauduin tanssimaan kavereiden kanssa. Tosiaan, tanssikokemustahan minulta löytyy vuoden verran jazzin puolella ja kuusi vuotta baletin puolella, mutta näistäkin on melkein kymmenen vuotta aikaa. HipHoppia sitten siitä kylmiltään tanssimaan, jooo... No, onneks koreografiat ei ole niin vaikeita, ja aika lyhyitä, joten kyllä ne askelet aika nopsasti munki päähän uppos. Tosin koska ollaan japanissa, on koeviikon jälkeen n. kaksiviikkoa "harjoittelulomaa" että kouluun ei mennä kuin Long Homeroom -tilaisuuksiin (oman luokan infojuttu). Ja tänään alkoi vielä koeviikko, niin minulla on kivasti lomaa, koska ainoastaan yksi koe perjantaina.

Perjantaille on myös suunnitteilla kaverin yllätys synttärit, jonka jälkeen menemme sitten porukalla karaokeen :)), kuulostaa kivalta eikö? Aluksi piti Shoko-chan yllättää lauantaina, ihan varsinaisena synttäripäivänä, mutta kun taifuuni iskee silloin, niin siirrettiin perjantaille. Piti meidän myös pari viikkoa sitten mennä tanssiharkkojen jälkeen myös karaokeen, mutta rupesi satamaan, niin sokerista tehdyt japanilaiset halusivat kotiin. Kaikista eniten ihmetyttää juuri tuo sadekammo. Mama muistuttaa joka aamu että ota sitten sateenvarjo mukaan kun on luvattu sadetta... aika harvoin sitä on sittenkään satanut. Ja jos pihalla tihuttaa vähäsen niin japanilaiset juoksee katoksen alta toiselle ja minä kävelen perässä: "Vettä se vain on." Ei voi ymmärtää...
Toinen asia mistä japanilaiset eivät tykkää on ukkonen. Täällä neljänkuukauden oleskelun jälkeen olen kokenut noin viisi ukkoskuuroa. Suomessa niitä on paljon useammin, ja täällä kaikki ovat ihan kauhuissaan kun jyrähtelee pari kertaa. Joskus on myös niin että salamat vain välkkyvät, mutta ääntä ei kuulu mistään. Hassua...

Vähän on nyt koulun alkaessa tullut ikävöityä amerikkalaista vaihtarikaveria, joka oli siis samassa koulussa, mutta palasi elokuun alussa kotiinsa. No, nyt on tullut enemmän hengattua sitten japanilaisten kavereiden kanssa, mikä on kivaa :DD Mutta sitten lokakuun alussa tulee kuulemma kaksi uutta vaihto-oppilasta, toinen jenkeistä ja toinen Ruotsista! Haha... Saas nähdä miten heidän kanssa sitten tulee juttuun, luultavasti kuitenkin hyvin :)).
Syyskuun lopussa on vielä neljän päivän koulureissu Kiotoon ja Naraan! En malta odottaa että pääsen kaikkiin hienoihin puutarhoihin ja temppeleihin ja ja ja... ^^ Saatte kyllä kuvia, ei hätää. Mutta hiukan alkaa kyllä kauhistuttaa tuo kotiin lähtö tammikuussa... Tavaraa on niin paljon ettei se kerralla kyllä Suomeen kulje ja varmasti on tulossa vielä lisää, sillä edessä vielä joulu, uusivuosi ja pre-synttärit jotka isäntäperhe lupasi järjestää. Ja host-täti vielä lupaili lähteä shoppailemaan kanssani...

Mitäs vielä. Ensiviikon perjantaille on alice ninen keikka suunnitteilla. Liput on jo hankittu (super huonot paikat), että pääsenpähän heidätkin näkemään, koska Suomessa ei alisuja pahemmin ole näkynyt.

Mutta eipä tällä kertaa muuta, oli kaikkea muuta kuin tärkeä päivitys... Tämä oli sitten omistettu tätsyille jotka eivät omista feispuukkia (myös niille jotka omistavat).

Pieni yksisarvinen maailmalla...

Ja näin taas aika päivityksen!

Tämä päivitys tulee sisältämään Harajukua, Koreaa, säätä ja koulua. Valmistautukaa.

Viime viikolla reissasimme taas perheen kanssa Harajukulle ja Shibuyalle shoppailemaan, hengasin koko päivän vanhemman pikkusiskoni kanssa ja kivaa oli ^^. CD- ja vaatekaupat tuli kierrettyä tarkkaan ja pariin outouteenkin törmäsin.
Ensimmäinen oli kun astuttiin ulos ruokakaupasta juomien kanssa niin ohi käveli länsimaalainen perhe. Pari metriä ohituksen jälkeen tajusin, että hetkinen, nehän puhu suomea! Tökin siinä siskoo ja kerroin sille et ne oli suomalaisia, ja naurettiin sille aika pitkään. En menny niille juttelee, sen verran pelottavilta näytti, mutta puhdasta kotosuomea se oli!

Toisena törmäsin myös tällaiseen yllätykseen:

 

Kyllä, siinä lukee Kurrku 3. Tämä on kahvila Harajukulla, ja oli aika hauska yllätys. Myi mm. sellerin ja tomaatin makuista jäätelöä. En maistanut.

Sitten Koreaan!

Eli 16.-18.7. oli hostperheen kanssa matka Seouliin, E-Koreaan. En olisi koskaan sinnekään uskonut pääseväni, että nytpähän on sekin paikka lisätty vieraltuihin kohteisiin (ja leimat passiin). Matka oli enemmänkin shoppailua kuin nähtävyyksiä, mikä oli sinänsä harmi, koska Seoulissa tulen tuskin enää koskaan käymään, mutta lauantai-iltana käytiin katsomassa tanssimusikaali (suosittelen kaikille jotka sielläpäin asuu!), joka oli uskomattoman hieno! Hotit tanssiajpojat <3. Paikat olivat vähän turhan edessä, joten musiikki sattui korviin ja jouduin pitelemään sormia korvissa ettei koko pää hajoaisi, mutta muuten nautin täysillä. Eniten harmittaa, koska tiedän etten tule sitä enää koskaan näkemään! Mainitsinko jo ne jätkät..?

Korealainen ruoka on edelleenkin <3 ja kaupat olivat ihanan halpoja! Mukaan tarttui pari tuliaista kotiinpäin (mukaanlukien siskojen synttärilahjat) ja hiukan tavaraa itsellekin. Nahkatakki, converset ja ihanan tuoksuinen vartalovoide nyt alkuun ^^. Ja valokuva tanssijapojan kanssa...

Tuli sitä käytyä ensimmäistä kertaa ihan ammattimaisessa hieronnassakin. Niska-hartia ja jalkahieronta... Kävi sääli sitä hierojaa, koska minähän kutian hiukan turhan helposti jalkapohja- ja pohjehierontaan. Sätkin ja kiemurtelin myös selkähieronnassa kun hierojan sormet koskivat kylkiin tai kaulaan. Jalkapohjahieronnassa melkein potkaisin itse hierojaa... Hups. Ei ollut tarkoitus.

Mutta oli siinä matkassa tarpeeksi häslinkiä yhdelle viikonlopulle, ja oli helpotus päästä takaisin kotiin, jossa ei tarvitse pelätä eksymistä ihmisvilinään yms yms. Lentokoneista (saati -kentistä) en tykkää vieläkään, mutta takaisin päin lento sujui hiukan mukavammin elokuvaa katsellen. Eikä lento ollut edes pitkä, 1h 50min.

Sitten säästä. Japanissa vain lämpenee ja lämpenee ja lämpenee... Ja kosteuttakin alkaa olla jo ihan liikaa. Koreassa oli hiukan viileämpi, mutta tosiaan, kosteampi. Koko ensimmäisen päivän satoi.

Tänään Yokohamaan (ja niin ollen koko Japaniin) iski taifuuni. Japanilaisten päivitellessä sadetta ja tuulta, oli vaihtarin mieli: "Siistiä!". Satoi kaatamalla, taukosi, satoi taas, taukosi. Eikä se sateenvarjo hirveästi auttanut, kun sade oli tosiaan lähes vaakasuoraa...

Ja sateen takia kosteusprosenttikin hipoili 100. Liikuntatunnin jälkeen hiukset olivat yksi rasvapallo, ja koulusta lähdin mahdollisimman nopeasti ettei kovin moni ehtisi nähdä järkyttäviä hiuksiani. Koko kotimatkan angstasin rasvaista päätäni, kunnes viimein pääsin kotiin ja pesemään hiukset. Nyt vähän helpottaa hien ja kosteuden kanssa kun ilmalämpöpumppu viilentämässä öin ja päivin.... Koulussa tosiaan tuulettimet hajosivat viikonlopun aikana. Jesh.

Viimeisimpänä aiheena koulu: viimeistä viikkoa ennen lomaa viedään!! Maanantai oli vapaa koska oli Umi no hi eli suoraan käännettynä; meren päivä. Ilmeisestikin päivä jolloin uimarannat ovat viimein avoinna uimareille. Ja nyt on jo tiistai onnellisesti takana... Enää keskiviikko, torstai ja perjantai.. ja sitten: Vapaus!

Koulu jatkuneepi sitten elokuussa loppupuolella. Hienoa.

Kavereiden kanssa on yhä hauskempaa, varsinkin kun yrittää opettaa heille suomea. Eräs jätkä oppi SatW:tä lukemalla sanomaan: "Perkele" (ranskalaisella ärrällä) ja suurin osa koululaisista moikkaa minulle: "moi moi". Eihän mun tarvii japania opiskella ko nää oppii suomen paljon nopeemmin! --Eiku...

Tosiaan, tuli myös yksi päivä oltua yukata päällä koulussa.. En tee sitä koskaan enää. Kiristi ja puristi ja portaat oli hankalat ja oli kuuma ja oli hankala kuljettaa ja ja ja ja... Mä säälin japanilaisia heidän kansallispuvun hankaluuden kanssa.. Eikä yukata edes ole niin hankala kuin kimono! Huhhhuh...

Eiköhän siinä kaikki tällä kertaa. Loman alkaessa päivityksiä toivottavasti tulee hiukan useampaan tahtiin, mutta siihen asti: Mata ne!

Jo kaksi kuukautta hurahtanut!

Ensiksi pahoittelen uuden päivityksen kestoa... Vaikka tulee koneella hengattua jonkin verran, niin tänne blogiin kirjottaminen jää vähemmälle. Ei tekosyitä.

Mistäs sitä alottas (tästä voi tulla pitkä postaus)...

Urheilufestareitten jälkeen koulu on sujunut normaaleilla raiteillaan. Tunnit on aika yksipuoleisia, opettajakeskeisiä ja harvemmin tulee ymmärrettyä täysin mistä puhutaan. Oikeastaan ei koskaan.
Mutta kavereita on löytynyt sitäkin enemmän! Käytävillä kuulee huikkauksia kaikista ilmansuunnista, harvempia kasvoja edes muistaa ja vielä useampiin ei osaa yhdistää minkäänlaista nimeä. Mutta pikku hiljaa alkaa kaveripiirikin muodostua!

Jjep, tässä on tapahtunut kaikenlaista. Sakuragichon eläintarha oli elämys, LandmarkTowerin kierreliukuportaat ja Pokémon center oli pakolliset, Harajuku ja Shibuya on käyty korkattua, Enoshiman merenranta ja akvaario, sekä Kamakura vielä toistamiseen. 

 Landmark Tower lähes koko komeudessaan. ^

 Pokémon center Landmark Towerissa. Neljäs kerros.

 Hachiko -patsas Shibuyan aseman edustalta.

Ja Shibuya 109. Oli kyllä gyarukamaa yhdelle valtiolle tarpeeksi.

Ja sitten vähän tunnelmia koulusta:
Pikku hiljaa alan päästä sen koulupuku-pettymyksen yli. Kun ulkona on +30 astetta ja ilmankosteus lähemmäs 80% on ihan onnellinen että saa pukeutua shortseihin, toppiin ja sandaaleihin. Toisin kuin hiota hameessa, korkeissa sukissa, nahkakengissä ja kauluspaidassa.
Eikä nykyäänkään tule heti koulun loputtua lähdettyä kotiin, vaan yleensä jään hengailemaan kuudenteen tai toiseen kerrokseen kavereiden kanssa. Tänäänkin tuli jopa opiskeltua japania kahden kaverin avustamana. Tuli sitä myös tutustuttua puoliksi brasilialaiseen, puoliksi japanilaiseen jätkään, joka on vissiinkin ollut mun luokalla, mutta valmistu vuos sitten..? En tiedä mitä se enää koululla hengaa, mutta hyvää seuraa on ^^. Ja viikko sitten kävästiin luokan kanssa Okonomiyaki ravintolassa pitämässä vähän hauskaa. Vaikka kieli on edelleen suurimmaksi osaksi japani, tulee sitä suurinosa puheesta ymmärrettyä. Jos puhutaan hitaasti.
Ja sitten päästään hetkeksi siihen kieleen: Tosiaan oppimistahtini on hidasta, koska suurin osa kaveripiiristä puhuu englantia, ja se on niin vaarallisen helppoa... Pikku hiljaa olen alkanut vastaamaan kysymyksiin myös japaniksi, mutta sanaston yhä puuttuessa ei sekään aina onnistu. KUMONeita olis YFU:n puolesta vinopino, mutta kun tylsää~!
Ja takaisin kouluun: Viime viikolla koulussa on pyörinyt kuusi amerikkalaista vaihtaria Chicagon ystävyyskoulusta. Hyvin ystävällisiltä vaikuttavat, mutta he ovat täällä enää huomiseen. Viime perjantaina oli heidän tervetuliasjuhla, jossa tuli istuttua pari tuntia, ja ihan viihdyttäväähän se oli. Perjantain Global Issues tunnilla (englanninkielinen tunti) luokka jaettiin kuuteen ryhmään, jokaisessa ryhmässä oli kaksi - kolme japanilaista ja yksi ulkomaalainen (neljä amerikkalaista plus kaksi vaihtaria). Omaan ryhmääni sattui itseni lisäksi kaksi sennu jätkää ja yksi jätkä omalta luokalta. Tehtävänä oli, että japanilaiset kertoivat japaninkielisiä ilmauksia ja selittivät ne muodostavat kanjit ja mitä nämä "oikeasti" tarkoittavat. Itse tuli opittua "kissankieli", "käärmeenjalka", "hevospeura" ja pari muuta.
Muissa ryhmissä oli toimittu niin, että ulkomaalainen meni luokan eteen yhden japanilaisen jäsenen kanssa, ja kun japanilainen kirjoitti kanjit taululle, selitti ulkomaalainen mitä oli oppinut. Minun ryhmän kohdalla me kaikki neljä käveltiin taululle ja luokasta kuului huutoja: "Kowaii! Kowaii!" ("Pelottavaa! Pelottavaa!"). Okei, Takuya ja Genki eivät ole siitä lyhyimmästä päästä ja Ivan nyt vain on niin cool, mutta ei niiden kolmen jätkän kanssa niin pelottavaa ollut. ^^ Oikeastaan ihan kivaa.

Mitäs vielä. Tosiaan Shibuya tuli tsekattua yhtenä sunnuntaina. Menimme Michikon kanssa ensin junalla Harajukulle, kiersimme kauppoja ja samalla valuimme kohti Shibuyaa. Välillä oli suuntavaistot sekaisin, mutta lopulta löysimme perille Michikon pinkin kännykän avulla, jota hän kutsui poikaystäväkseen. Shibuyalla ihmisiä sitten riittikin... Aina kun jalankulkijoiden valot vaihtuivat vihreiksi oli kuin joukollinen muurahaisia olisi ylittänyt kadun, joka kerta ainakin parisataa, mustahiuksista japanilaista käveli toistensa lomassa ja yritti päästä päämääräänsä. Näky oli kieltämättä jotain mitä ei Suomessa näe.

Ja viimeiseksi katsaus japanilaiseen tv-viihteeseen... Siinä missä Suomessa näytetään amerikkalaisia rikosdraamoja ja lauantai-illan visailuja, Japanissa draamat jäävät erikoiskanaville keskipäivällä ja iltaisin tulee jos jonkinmoista viihdeohjelmaa. Visailuja, kisailuja, piilokameraa ja musaohjelmaa. Ihanin yllätys oli lauantaina Music Stationin vieraana oleva L'arc~en~Ciel ja räväkkä live-esitys. Johnnysejä pyörii niin mainoksissa kuin ohjelmissa ja AKB48 tunkee ulos joka tuutista. Mutta eipähän valittamista, ohjelmat ovat sata kertaa viihdyttävämpiä kuin Suomessa, vaikkei niistä mitään ymmärräkään.

Siinä luultavasti kaikki tällä kertaa. Koitan tsempata ettei seuraavan päivityksen kanssa mene näin pitkään!

Gomen ne sai!

Long time no see...

Kolmen viikon oleskelun jälkeen on varmaan aika taas päivitellä tännekin ^^.

Aika on kulunut kaikkiaan tosi nopeasti. Koulun alettua 11. pvä tiistaina päivät ovat vain huristaneet ohi ja kohta on mennyt jo kuukausi Japanissa! Paikka tuntuu jo kodilta vaikken kieltä vielä osaakaan. Joskus aamuisin tulee hassu olo, kun tuntuu että on asunut täällä aina, sitten bussiin nousee japanilainen ja huomaa ajattelevansa: "Oho, aasialainen." Mutta sitten ymmärtääkin että itsehän se alieni täällä on ^-^. Hämärä fiilis.

Tosiaan koulussa oon ehtinyt olemaan nyt reilun viikon. Viime maanantaina oli sportti festivaali (ja arvatkaa kuka jätti kameran kotiin) ja sen takia myös edeltävänä sunnuntaina oli koulua. Mutta sitten tiistai oli vapaa ja taas loppu viikko normaalisti. Urheilufestivaali oli jotain mitä ei Suomessa nää. Kaikki oli ihan tosissaan vaikka kyseessä oli vaan koulun tapahtuma. Tanssia ja lajeja oli harjoteltu jo yli kuukaus ja voitto näytti olevan kunnia-asia. Itse kuuluin keltaiseen joukkueeseen, teemana Leijona kuningas. Ei voitettu, mutta ei jääty viimesiksikään.
Hämmentävintä oli joukkuejuoksu. Tai viesti... Miten sitä sanois. Ensin aloitettiin kahdella ihmisellä; nilkat sidottiin yhteen ja juostiin puoli kierrosta. Täytyy myöntää että japanilaiset pojat ovat taitavia tässä lajissa. Tummanvihreän tiimin jätkät juoksi kahdestaan kovempaa kuin minä ikinä yksistään ^^. Sitten nauha vaihtui kolmenryhmälle. Kolmikkokin juoksi vielä vierekkäin, mutta neljäihmistä meni jonossa. Ryhmiä oli aina kymmeneen henkeen asti, ja voin vain kuvitella kuinka vaikeaa on juosta kymmenen ihmisen kanssa peräkkäin nilkat toisen nilkkoihin sidottuna...
Toinen outo laji oli "selänpäälläjuoksu". Oli yksi juoksija, kaksi kannattelijaa ja loputa menivät jonoon "pukeiksi". Kannattelijat ottivat juoksijaa käsistä kiinni ja sitten lähdettiin. Juoksija juoksi pukkien päällä ja aina jonon perästä juostiin toiseen päähän ja asetuttiin uudelleen pukiksi. Tavoitteena oli kiertää noin 50 metrin päässä oleva tötterö ja takaisin. Kaikkea nää keksii ^-^.

Mitäs kouluelämästä muuten... Koulussa ei oo koulupukuja, mutta käytän omaani kun semmonen nyt ostettiin. Omaan lukujärjestykseeni kuuluu kalligrafia, science, englanti, musiikki, laulu, monenlaista kuvista, maantieto, matikka, global issues ja presentation. Sekä jousiammunta. Tähän mennessä on ollut kivaa, vaikken kaikesta ymmärräkään. Mantsasta sen verran että puhuttiin El Nino -ilmiöstä jotain... Koulussa on myös kaksi muuta vaihto-oppilasta. Jared (lempinimi, oikeasti Elizabeth) Amerikasta ja Thaimaalainen poika. Heidän kanssaan tulee hengattua, mutta oma kotiluokka on niin ihana, että kyllä heidänkin kanssaan viihtyy ^-^.

Vielä ei ole alkanut koti-ikävä vaivaamaan, vaan viihdyn oikein hyvin! Vähän harmittaa kun Suomessa alkaa kesäloma kohta ja itse istuu koulussa heinäkuun puoleen väliin asti. Sitten on kuukauden loma. Lomalle on suunniteltu ainakin reissu Okinawalle. Sain päättää tehtäisiinkö reissu Hokkaidolle vai Okinawalle... Päätös ei ollut vaikea ^^.
Heinäkuulle on toinenkin reissu; 16pvä lähdemme kolmeksi päiväksi Seouliin, Etelä-Koreaan... En olisi uskonut sielläkään käyväni ikinä. ^^".

Mitäs vielä... Ruoka on ihanaa ja japanilainen jäätelö = <3. Hassuinta on törmätä Johnny'sin jätkiin telkkarissa koko ajan; niitä näkyy mainoksissa, tv-ohjelmissa... Ja mun host-perhe nauraa mulle ku tiiän ne : DD... Rock-bändejä näkyy harvemmin ja tähän mennessä olen tavannut kaksi ihmistä jotka tietää MUCCun. Ensimmäinen oli vaatekaupan miesmyyjä (kauppa myi MUCCun tyylisuuntaa edustavia vaatteita) ja toinen oli tämä Thaimaalainen poika.

Okei, oli ehkä turha päivitys, mutta nyt tiiätte että en oo kuollu tänne vaikka onkin ollu pari järistystä ^^.

-yunikon

P.S. Yamapin mainostama vihreäjäätee.. jäävihreätee... ... oli pahaa.

Tadaima! Okaeri!

He... Täällä sitä ollaan. Yokohamassa, omassa huoneessa datailemassa. Parista ekasta päivästä on selvitty kunnialla, ja tästä sitä lähdetään vuotta eteenpäin! Ollaan käyty joka päivä kaupungilla shoppailee ja syömässä, ja sit illalla syyään jotai hyvää ja katotaan telkkaria. Ja tää perhe on ihana ;___; <3 ! Onneks mama puhuu enkkua, koska olisin muuten ihan hukassa, mutta toisaalta näin en opi japania kovin nopeesti. Mut ehkä sit ku pääsen kouluun. Oottelen jo sitä. Tänään käytiin ostaa koulupuku, ja rakastan sitä jo nyt. Sain ite päättää lähes kaiken, joten koulu ei ilmeisesti velvoita muuta ko univormua. Mustat polvisukat, siniruudullinen hame, laivastonsininen takki. Sit on vielä tummansininen neuletakki, vaaleensininen ja -violetti pitkähihanen kauluspaita, kaks valkosta lyhythihasta kauluspaitaa ja harmaa lyhythihanen villatakki. Sit vielä tumman sininen, pilkullinen rusetti ja siniraidallinen vyö, jolla saa hameen käärittyä lyhyemmäks ^^. Se oli mun mielestä jo nyt aika lyhyt... Sit vielä ruskeet, korolliset nahkakengät. ^^ Mama yllytti mua ottaa korolliset vaikka olin eka että ei korkoo. Mut sit ne tuntuki jalassa paljon paremmalta ko ne ilman korkoo olevat.
Sit eilen käytiin nuortensuosimassa kauppakeskuksessa ja ostettiin kalenteri, bussikorttilompakko ja bentou-boksi. Kaikki Kapibarasan -merkkisiä ^^. Ja sit illalla Miko lahjotti mulle kaks Kapibarasan maskottia. Gotta love them! <3 Tais perheki tykätä mun Suomen-tuliaisista. Ainaki kirjoja luettiin ja Geisha-suklaata maisteltiin ahkerasti. Sit kateltiin telkkarista jotain musaohjelmaa, ja oli jotenki tosi hassu nähä esim. Arashi tai Gackto suoraan telkusta, mitä ei siis Suomessa nää. Ja perhe nauro mulle ku sanoin et tykkään Arashin Matsujunista... En tiiä miks ^3^.

Hehe.. Rakastan tätä paikkaa enkä haluu täältä pois ^^ Ruoka on vähän kummallista, mut siihenki varmaan tottuu pikkuhiljaa. Mutta tähän riittää datailu, ettei tuu liian kauaa istuttua koneen ääressä.

Mata ne~ !

The spring waits no one

Jjeps. Viime kirjoituksen jälkeen on lumet sulaneet lähes kokonaan, kukat ovat alkaneet kukkia, pääsiäinen on melkein ohi ja viimeiseksi kaikesta: Japaniin lähtömme on virallisesti varmistunut. Eihän siitäkään toki kannata vielä rajattomasti innostua, olihan se maaliskuussakin 11. päivään asti varmaa, mutta maanjäristys päätti toista. Ehkä me nyt kuitenkin päästäisiin matkaan.
Saavumme Japaniin juuri kansainvälisen lomaviikon, Golden Weekin, alkuun. Meillä ei ole kansainvälistä tulovalmennusta Tokiossa, vaan alueittain kootaan nuoret yhteen ja pidetään hiukan pienimuotoisempi valmennusleiri. Koulu alkaa 9. päivä toukokuuta, ja pääsen luultavasti käymään koululla 2. päivä toukokuuta sovittamassa koulupuvut yms. Siskoni lähtevät isovanhempiensa kanssa Ranskaan toukokuun alussa viikoksi, joten oleskelen sitten kotona host-äidin ja -isän kanssa. Hostmama tosin suunnitteli menevänsä bussilla Fuji-vuorelle, joten tässä elättelen pieniä toiveita päästäkseni mukaan ^^.

Tuossa pakkaillessani tavaroitani uudelleen iski kriisi, kun hostäiti kertoi viime heinäkuussa Yokohamassa olleen yli 40 astetta lämmintä. Vielä silloin laukussani oli kolme villapaitaa ja paksu teddy-fleece-takki. Eipähän ole enää. Kävinpä sitä sitten ostamassa kevyemmän yöpaidan ja pakkasin kolmannet shortsit mukaan. Nyt on vielä harkinnassa yksi kesämekko mukaan, mutta mietin vielä ostaisinko sen sitten Japanista.
Täällä Suomessakin alkaa olla jo aika lämmin. Itse en tosin ole siitä saanut nauttia, kun olen tässä viimeiset päivät viettänyt mahataudin ja 38 asteen kuumeessa. Nyt kuitenkin tervehdyttyäni mieli haikailee ulos auringonpaisteeseen. Pakko mennä ottamaan kuvia Suomen keväästä vietäväksi Japaniin. Jopa kaktukseni ikkunalaudallani innostui kukkimaan, se ei ole tehnyt sitä koskaan sen yhdeksän vuoden aikana minkä se on minulla ollut. Nyt pallurakaktusta koristaa pinkkien kukkien kruunu.

 

Ehkä siinä kaikki tällä kertaa. Lento 27. pvä vartin yli viisi illalla. Perillä Tokiossa 28 pvä, 8.55 paikallista aikaa. Tuskin maltan odottaa ^^

Näkemisiin!

Nobody said it was easy...

Jea, taas aika päivitellä. Viime päivityksen jälkeen ei ole tapahtunut hirveesti mitään isoa, mutta jotain ^^.

Ensinnäkin: lähtöpäivä on varmentuntu, 27 pvä huhtikuuta, kello viiden lennolla. Suora lento Naritalle ja sieltä luultavasti suoraan isäntäperheisiin. Tällä hetkellä olen aika toiveikas tuon lähdön suhteen, koska ydinvoimala alkaa olla kontrollissa ja UM on lieventänyt matkustussuositustaan. Vielä viikko sitten YFU sanoi että jos tämä huhtikuun lähtö ei onnistu, niin ei ole enää mahdollista vaihtaa puolivuosi ohjelmaan. Mutta eilisen sähköpostin mukaan tämä onkin mahdollista ^^, joten kyllä me sinne vielä päästään!
Toisena: sen aikaa mitä tässä olen koulussa kerinnyt olemaan... Lukujärjestyksessäni vain 12 tuntia koulua ja keskiviikot vapaata. Turhaako? Kyllä. Mutta parempi sekään kuin ei mitään tekemistä kotona. Ihan kiva nähdä kavereita yms. mutta tiistaina tulee aika pitkäksi neljän tunnin hypyllä. Onneksi tämä on viimeinen viikko ennen koeviikkoa ja taas alkavaa lomaa. Ei siihen lähtöönkään ole enää kuin kolme viikkoa!

Seuraavana: kevät! Märkää, kylmää, harmaata ja taas märkää. Muurahaiset tekevät invaasiotaan ja kärpäset heräilevät. Isäntäperheeltä tuli tieto että kirsikat kukkivat kohta Yokohamassakin. Toivoin todella että olisin kerennyt näkemään Sakurat ja käymään Hanamilla (piknik kirsikkapuiden alla), mutta luultavasti kukat putoavat ennen kuin kerkeämme sinne. Toivottavasti ei kuitenkaan ^^.

Ainiin! Huomasitte varmaan vähän muokkautuneen ulkoasun! Tosiaan valokuvassa on itse virkkaamani kilpikonna kaunis synttärikortti taustallaan. Voisin tässä joku päivä tehdä kollaasin kaikista virkkaamistani otuksista ja laittaa sen tänne ^^. Sitä odotellessa...

Dewa matane!

Only 21 days to go~

Joo, tosiaan. Minullahan on nyt koeviikko, ja pitäisi lukee terveystietoa, mutta en vain voi olla ilmoittamatta maailmalle tästä asiasta: SAIN VIIMEINKIN ISÄNTÄPERHEEN!

Elikkäs, tulen (toivottavasti) viettämään kymmenen kuukautta Yokohamassa, Kanagawan prefektuurin pääkaupungissa. Asukasluvultaan Yokohama on heti Tokion jälkeen suurin Japanissa. Ja minähän en halunnut mihinkään suurkaupunkiin...
Kouluna toimii Kanagawa Sogo High School, joka on oletettavasti kunnan koulu, sillä ei nimessä ole mitään mikä viittaisi yksityiseen. Sinänsä jees, sinänsä ei. Mutta koulurakennus on kieltämättä hieno, eikä rautatieasemalta ole ollenkaan pitkä matka. Toivottavasti sitten kotoa ei ole kovin monen tunnin junamatka koululle. Koulun klubi tarjonta näyttää olevan suurimmaksi osaksi urheilua, mutta kendo olisi niiin jees!
Tosiaan, perheeseen kuuluu vanhemmat, jotka ovat luultavasti yksityisyrittäjiä (self-employed sanoo paperi), minulla on kaksi host-pikkusiskoa, ja isoäiti asuu samassa talossa. Asuinalueenihan osuu tosiaan koko Japanista sille 28 neliökilometrin alueelle, missä NEWSin Tegoshi Yuya on syntynyt. Omistan siis pakkomielteisesti fanaattisen kaverin (ei ihan), joka luultavasti tappaa minut omakätisesti jollen tuo tuliaisiksi Tesshiä...

Ja taisinko luvata teille kuvia tähän tekstiin? Sori, saatte odottaa amigurumeista kuvia vielä jonkun aikaa. Hehkuttelen vielä itsekseni isäntäperhettä, Yokohamaa, ja sitä että pitää kirjoittaa käsin kirje, sillä sähköpostia ei näkynyt. Tuleekohan minun loppu koeviikosta mittää, kun kiinnostaa vain tuo isäntäperhe. Mutta oikeesti kiva, että on host-sisaruksia, koska jos on yksityisyrittäjä perhe, niin vanhemmat taitavat olla aika kiireisiä. Eikä se mitään että ikäeroa on jonkun verran, minun on helppo taantua (tai kehittyä?) lapsen tasolle ^-^. Eikä 15 ja 13 vuotiaat nyt NIIN lapsia ole.

Jeps, en itse löytänyt koulunsivuilta koulupuvusta kuvaa, saati oppilasmääriä. Klubit ovat tosiaan urheilupainoitteisia: kendoa, kahta jalkapalloa, uintia, sulkapalloa, vaellusta. Mutta oli myös jousi- ja puhallinorkesterit, valokuvaus, suunnittelu yms yms. Että näillä tiedoilla uskon viihtyväni hyvin 10 kuukautta Japanissa.

Tämä päivitys oli tietenkin tärkein kaikista, huomaattehan? Mutta pakko nyt jollekin kertoa tästä, koska sisko lukittautui juuri huoneeseensa välttääkseen enää enimmät hehkutukset. Heh heh. Ja nyt tuo terveystiedon kirja mulkoilee ilkeästi. Voisin ehkä alkaa lukea. Ehkä. Kohta.

-yunikon