Ja tältähän sen pitäisikin näyttää; sininen taivas, jos ei sada, oranssit lehdet puissa, ruskea nurmi. Muuttollintujen parvet ja pihlajanmarjat.
Tällaista syksyä odotinkin, mutta mitäs kävikään. Kun yksi aamu heräsin luonto näytti täysin päinvastaiselta. Kuten viimevuosina lumien olisi pitänyt tulla myöhään, joskushan joulukin on ollut ruskea ja harmaa täällä Keski-Suomessakin.
Mutta tänä vuonna lumet päättivät sataa maahan jo lokakuun alussa. Oli todella ihana kaivaa talvikengät kellarista kuukautta normaalia aikaisemmin, vetää villakangastakki päälle ja pitkät kalsarit housujen alle. Tykkään itse henkilökohtaisesti enemmän t-paidoista kuin pitkähihaisista, joten nyt sitten palellaan sekä koulussa että kotona. Siskokin hirvitteli että miten oikein tarkenen t-paidalla ja villakangastakilla. Siperia opettaa, vai mitä : ))?
Nyt ulkona on lunta pari senttiä, onneksi se on sulanut jo osaksi pois. Torstaillehan luvattiin 20cm lumisadetta. Onneksi säätiedotus oli jälleen väärässä. Ei lumessa mitään vikaa ole, mutta on sitä miellyttävämpiäkin tunteita kuin märät farkunlahkeet.
Patistin sitten siskon ottamaan vaihtovuottani varten kuvia Suomen 'syksystä'. Hyvä siellä sitten selitellä että ei täällä normaalisti sada näin aikaisin lunta. Nyt oli vain poikkeusvuosi. Ja toivottavasti se jää semmoiseksi, en kestäisi uutta yhtä kuumaa kesää. Toivottavasti talvi ei ota takaisin ja ole sitten yhtä kylmä kuin kesä oli kuuma. Viime talvessakin oli jo kestämistä koulun viipalerakennuksissa lähes arktisissa oloissa. Silmäripset jäätyivät yhteen, kirjaimellisesti.
Ehkä olen nyt analysoinut Suomen kylmiä vuodenaikoja tarpeeksi. Oikeastaan toivon että vaihtovuotenani pääsisin jonnekin Japanin keskisaarille, eikä Hokkaidon pohjoiskärkeen. Vuosi Okinawan tropiikissakin voisi olla mukavampi vaihtoehto. Mutta murehditaan tätä sitten kun saan tietää paikan minne menen ^w^.
- Why don't you break the mirror?
- Just what you need now!
- In a split second, run through!
- Why don't you break the mirror?
- Just what you need now!
- Raise yourself and throw off those lies...
- MIRROR - D'espairsRay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti