torstai 3. maaliskuuta 2011

I peek around the corner, and what do I see?

Heti ensimmäiseksi, hyvät ihmiset: 11 päivää Japaniin lähtöön!

Eilen oli taas niitä päiviä kun väsytti liikaa riehuttuani koko päivän ulkona, ja sitten illalla stressi ja jännitys puhkesi hillittömänä tunteen purkuna. Ahdisti ja itketti ja tuntui että olen täysin järjiltäni kun lähden Japaniin. Iltaa valaisi kuitenkin uusi sähköposti host-perheeltä, liitteenä hassu kuva siskoista ja symppis fiilis. Host-äiti kysäsi lempiväriäni ostaakseen minulle päiväpeitteen huoneeseeni, ja pahoitteli vielä ettei huone ole iso, kuten Suomessa. Hassu sinänsä, sillä sain myös kuvan heidän talostaan, ja se on todella kaunis ja iso rakennus! Host-äiti oli myös ylpeä puutarhassaan kukkivasta persikkapuusta ja kertoi että sakurat kukkivat maaliskuun lopulla Yokohamassa. Voitte olla varma että niistä tulee kuvia ^-^

Tänään tuli YFU:lta viimeisin valmennuskirje ja ohjeet viisumin hakemiseen. Huomiseksi tulikin sitten äkkilähtö Helsinkiin lähetystöön ja sitten vieraillaan parit Etelä-Suomen sukulaiset. Lähtö kello kuusi aamulla... Nukkukaa kun vielä voitte, ihmiset!

Enää on viimeiset ennen-lähtöä-valmistelut tekemättä. Matkalaukku on rahdattu yläkertaan, osa tuliaisista hankittu, mukaan otettavat tavarat mietitty. Enää pakkaaminen, viisumi ja loput tuliaiset. Iltaisin huomaa kuinka paljon lähtöä tulee ajateltua, kun ei saa nukuttuakaan. Ainoita päässä pyöriviä asioita ovat Japani, isäntäperhe, Yokohama ja kulttuurishokki. Väkisin yrittää usuttaa ajatuksensa muualle, mutta aina ne palaavat edellä mainittuihin. Kun viimein nukahdat kello puoli kolme, näet unta kauhuskenaarioista jotka kuvaavat epäonnistumista Japanilaisessa koulussa, riitoja host-perheen kanssa ja metron suistumista raiteilta. Aamulla sitä herää väsyneenä ja uupuneena ja päivällä ahdistaa yhä enemmän, kun stressi vaikuttaa vahvemmin univajeen aikana. Noidankehä. Josta pääsee irti vain nukkumalla.

Ainiin! Ja tänään käytiin tosiaan ettimässä läppäriä ja vähän tuliaisia perheelle. Läppäristä nyt löyty pari vahvaa ehdokasta, mut päädyttiin sit ottaa vaan nippu paperia jokasesta kotiin mukaan ja vertaillaan sitten tässä joku päivä.
Tuliaisiksi löytyi tosi kiva kirja Jyväskylästä, englanniksi ja suomeksi kirjoitettu. Host-äiti voi sitten kääntää muulle perheelle japaniksi. Minäkin yritän. Voin osoittaa Lyseon kuvaa ja sanoa ylpeänä: "Kore wa watashi no gakkou da!".
Toinen tuliainen oli hieno kuvakirja Suomesta japaniksi. Siellä oli kuvia Helsingistä, Lordista, poroista ja revontulista. Ymmärsin sieltä sen verran katakanoja että pystyin päättelemään mistä päin Suomea osa kuvista oli. Muuten japaninkielinen teksti vilisi kanjeja, ettei siitä vain kana-opilla saanut mitään selvää.

Juuri äsken itseasiassa viimeistelimme paperisodan. Kaikki muuttoilmoitukset ja kriisitapausten varalle tehtävät ilmoitukset on täytetty ja lähetetty. Huomenna hoidetaan viisumi, ja sitten on suurimmat stressinaiheuttajat tiessään.
Ensi keskiviikkona sitten viimeistä kertaa kouluun, sanotaan sayonarat luokkakavereille, sohville, punaisille kaapeille ja koko Lyseolle! Teitä tulee todella ikävä, varmasti. Pitäkäähän huoli itsestänne murmelit <3!

Shippai wa shirokujichuu kamisamatte inai?
kaikan wo musabotte jidarakutte gai
Kata warai unlucky girl
kimi to naraba heavenly
tarenagashi no lion head
Koko ni wa
Ai nante nai nanimo nai
koukai wa mugen naite tsumiage
shuuaku naru bonnou wo ai to yobereba kyouzame
kimi ga inai ai wa nai
MUCC - Zeroshiki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti