Viimeisiä tunteja japanissa viedään... Vielä 16 ja puoli tuntia jäljellä...
Jotenki mun on tosi vaikee uskoo sitä, että mä oon huomenna siellä Suomessa. Kun oon joka päivä eläny vaan sitä kohti, että pärjäisin täällä Japanissa, oudossa ympäristössä ja sopeutuisin yhteisöön, johon en tuu koskaan kuulumaan (huom. vaaleat hiukset ja siniset silmät). Se ei ole helppoa. Ei todellakaan.
Mutta että mun huomenna pitäis olla takasin siellä tutussa koto-Suomessa, jossa kukaan vastaantulija ei tuijota silmäystä pidempään, jossa kaikki ymmärtää mua vaivatta, jossa mun pitää tehä mun aamupala itse. Voin myöntää: olen kauhuissani.
Viime viikkojen kuluessa olen ollut ulkona kavereiden kanssa, saanut uusia todella hyviä ystäviä, olen oppinut sanomaan "I love you" joka päivä. Kaikista masentavinta oli pakata koko viimeiset kahdeksan kuukautta kahteen matkalaukkuun ja yhteen postipakettiin, sekä suureen määrään roskaa. Mitä mulle tästä vaihtovuodesta sitten lopulta jäi käteen?
Musta tuli vahvempi ja opin tosi monia asioita itsestäni. Opin myöskin kuinka paljon ystävää voi rakastaa, kuinka tärkee se oma Suomi-perhe on... Kuinka ihania isosiskot on ja kuinka rankkaa niiden rooli loppujenlopuks on. Mä opin miltä maahanmuuttajista tuntuu, kun kukaan ei ymmärrä, ja aina erottuu joukosta ulkonäkönsä takia, ja opin miten siitä selviää.
Tässä teille filosofisia mietteitä kun minä painun syömään, viimeistä illallista täällä Japanissa. Se olis huomenna klo 12.00 koneeseen ja siitä sitten Suomeen. Hirvittävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti