Eilen taas havahduin siihen, kuinka en illalla saanut nukuttua kun päässä pyörivät kaikki asiat mitä olen viime vuoden aikana kokenut. Tasan vuoden. Vuosi ja päivä sitten, maaliskuun 11. päivä, olin onnellisena -ja jokseenkin hermostuneena- istumassa rokotuskeskuksen aulassa, odottaen vuoroani japanin aivokuumeen viimeiselle pistokselle. Radiosta kuului YLEn aamu-uutiset: "Aikaisin aamulla Suomen aikaan iski Japaniin voimakas, kahdeksan richterin maanjäristys, jota seurasi tuhoisa tsunami." Muistan vieläkin sen vilkaisun minkä vaihdoin isäni kanssa. No, tässä vaiheessa ei ollut ajatustakaan siitä kuinka isosta asiasta sitten loppujen lopuksi oli kyse. Sekin valkeni seuraavana päivänä.
Soitto tuli Jyväskylän Torikeskuksen käytävällä, että matkaanlähtöä on siirretty. En vielä silloin voinut arvata kuinka paljon, mutta ensimmäinen tunne oli helpotus. Mutta soittoja jatkui, maanantaina olisin ollutkin valmis lähtemään matkaan, mutta myöhemmin tuli soitto, että lähtöä siirrettiin taas. Ja taas. Oli meillä se kriisipalaverikin YFUn toimistolla, ja lähtö siirtyi huhtikuun lopulle. Monena iltana itkin sekaisin tuntein, koska halusin matkaan, mutta siltikin minua pelotti edes toivoa lähtöä, varsinkin kun AFS:n kautta lähtevän kaverini koko vuosi peruttiin.
Mutta kohta löysin itseni Helsinki - Vantaan lentokentältä, halaamassa vanhempiani, ja lopulta kadoten turvatarkastusten läpi koneeseen. Kasvuni vahvemmaksi ihmiseksi alkoi... ja jatkuu edelleen. Joka päivä tajuan yhä selvemmin, kuinka kiitollinen olen hostperheelleni, ja varsinkin Papalle. Kuinka hyviä ystäviä sain, ja joita ikävöin joka päivä, joskus enemmän joskus vähemmän. Hyvästit bussiterminaalissa olivat kamalat. Lucy ja Shoko, parhaat kaverini, tulivat lentokentälle asti vastaan, mutta muille jouduin vilkuttamaan jo Yokohamassa.
Kaikki tämä tuntuu hirveän kaukaiselta. Kolme kuukautta Suomessa, ei kuitenkaan ole muuttanut minua niin radikaalisti kuin kolme kuukautta Japanissa. Olen erilainen; olen rohkeampi ja vahvempi, uskallan olla ylpeästi se kuka olen, ja pitää puoleni. Mutta osaan myös olla kiitollinen näistä ihmisistä täällä, heistä jotka ovat olleet elämässäni aina; isosiskoni ja vanhempani. Heille kuuluu myös suuri kiitos tämän mahtavan vuoden mahdollistamisesta ja tukena olosta välimatkasta huolimatta. Kiitos kuuluu myös kaikille jotka ovat lukeneet blogiani edes joskus, vaikka se ehkä on pitkäjänteinen ollutkin. Toivottavasti tästä oli apua tuleville Japanin vaihtareille.
Jätän blogin vielä tänne lillumaan, ehkä tästä on vielä jollekin apua, mutta myös osaksi siksi, että jos saan nyt aikaiseksi jatkaa virkkausharrasteluani ja muuta askartelua, niin voin sitten niistä alkaa julkaisemaan asiaa täällä.
Kiitos vielä kaikille! ありがとう ございます！
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti