perjantai 20. toukokuuta 2011

Long time no see...

Kolmen viikon oleskelun jälkeen on varmaan aika taas päivitellä tännekin ^^.

Aika on kulunut kaikkiaan tosi nopeasti. Koulun alettua 11. pvä tiistaina päivät ovat vain huristaneet ohi ja kohta on mennyt jo kuukausi Japanissa! Paikka tuntuu jo kodilta vaikken kieltä vielä osaakaan. Joskus aamuisin tulee hassu olo, kun tuntuu että on asunut täällä aina, sitten bussiin nousee japanilainen ja huomaa ajattelevansa: "Oho, aasialainen." Mutta sitten ymmärtääkin että itsehän se alieni täällä on ^-^. Hämärä fiilis.

Tosiaan koulussa oon ehtinyt olemaan nyt reilun viikon. Viime maanantaina oli sportti festivaali (ja arvatkaa kuka jätti kameran kotiin) ja sen takia myös edeltävänä sunnuntaina oli koulua. Mutta sitten tiistai oli vapaa ja taas loppu viikko normaalisti. Urheilufestivaali oli jotain mitä ei Suomessa nää. Kaikki oli ihan tosissaan vaikka kyseessä oli vaan koulun tapahtuma. Tanssia ja lajeja oli harjoteltu jo yli kuukaus ja voitto näytti olevan kunnia-asia. Itse kuuluin keltaiseen joukkueeseen, teemana Leijona kuningas. Ei voitettu, mutta ei jääty viimesiksikään.
Hämmentävintä oli joukkuejuoksu. Tai viesti... Miten sitä sanois. Ensin aloitettiin kahdella ihmisellä; nilkat sidottiin yhteen ja juostiin puoli kierrosta. Täytyy myöntää että japanilaiset pojat ovat taitavia tässä lajissa. Tummanvihreän tiimin jätkät juoksi kahdestaan kovempaa kuin minä ikinä yksistään ^^. Sitten nauha vaihtui kolmenryhmälle. Kolmikkokin juoksi vielä vierekkäin, mutta neljäihmistä meni jonossa. Ryhmiä oli aina kymmeneen henkeen asti, ja voin vain kuvitella kuinka vaikeaa on juosta kymmenen ihmisen kanssa peräkkäin nilkat toisen nilkkoihin sidottuna...
Toinen outo laji oli "selänpäälläjuoksu". Oli yksi juoksija, kaksi kannattelijaa ja loputa menivät jonoon "pukeiksi". Kannattelijat ottivat juoksijaa käsistä kiinni ja sitten lähdettiin. Juoksija juoksi pukkien päällä ja aina jonon perästä juostiin toiseen päähän ja asetuttiin uudelleen pukiksi. Tavoitteena oli kiertää noin 50 metrin päässä oleva tötterö ja takaisin. Kaikkea nää keksii ^-^.

Mitäs kouluelämästä muuten... Koulussa ei oo koulupukuja, mutta käytän omaani kun semmonen nyt ostettiin. Omaan lukujärjestykseeni kuuluu kalligrafia, science, englanti, musiikki, laulu, monenlaista kuvista, maantieto, matikka, global issues ja presentation. Sekä jousiammunta. Tähän mennessä on ollut kivaa, vaikken kaikesta ymmärräkään. Mantsasta sen verran että puhuttiin El Nino -ilmiöstä jotain... Koulussa on myös kaksi muuta vaihto-oppilasta. Jared (lempinimi, oikeasti Elizabeth) Amerikasta ja Thaimaalainen poika. Heidän kanssaan tulee hengattua, mutta oma kotiluokka on niin ihana, että kyllä heidänkin kanssaan viihtyy ^-^.

Vielä ei ole alkanut koti-ikävä vaivaamaan, vaan viihdyn oikein hyvin! Vähän harmittaa kun Suomessa alkaa kesäloma kohta ja itse istuu koulussa heinäkuun puoleen väliin asti. Sitten on kuukauden loma. Lomalle on suunniteltu ainakin reissu Okinawalle. Sain päättää tehtäisiinkö reissu Hokkaidolle vai Okinawalle... Päätös ei ollut vaikea ^^.
Heinäkuulle on toinenkin reissu; 16pvä lähdemme kolmeksi päiväksi Seouliin, Etelä-Koreaan... En olisi uskonut sielläkään käyväni ikinä. ^^".

Mitäs vielä... Ruoka on ihanaa ja japanilainen jäätelö = <3. Hassuinta on törmätä Johnny'sin jätkiin telkkarissa koko ajan; niitä näkyy mainoksissa, tv-ohjelmissa... Ja mun host-perhe nauraa mulle ku tiiän ne : DD... Rock-bändejä näkyy harvemmin ja tähän mennessä olen tavannut kaksi ihmistä jotka tietää MUCCun. Ensimmäinen oli vaatekaupan miesmyyjä (kauppa myi MUCCun tyylisuuntaa edustavia vaatteita) ja toinen oli tämä Thaimaalainen poika.

Okei, oli ehkä turha päivitys, mutta nyt tiiätte että en oo kuollu tänne vaikka onkin ollu pari järistystä ^^.

-yunikon

P.S. Yamapin mainostama vihreäjäätee.. jäävihreätee... ... oli pahaa.

3 kommenttia:

  1. Voisitko kultaseni päivittää vähä useemmin et sais tietää sun kuulumisias >8((

    VastaaPoista
  2. Voin yrittää, hani ^^ Mut ku en viiti hirveesti istua koneella ja päivittämiseen menee kummiski melkee tunti... ^-^ Mutta hengissä oon.

    VastaaPoista
  3. tunti o____ô hienoaaah ja muistin onneks käydä iha ajoissa kattoo tän XD

    VastaaPoista