Jo kaksi kuukautta hurahtanut!

Ensiksi pahoittelen uuden päivityksen kestoa... Vaikka tulee koneella hengattua jonkin verran, niin tänne blogiin kirjottaminen jää vähemmälle. Ei tekosyitä.

Mistäs sitä alottas (tästä voi tulla pitkä postaus)...

Urheilufestareitten jälkeen koulu on sujunut normaaleilla raiteillaan. Tunnit on aika yksipuoleisia, opettajakeskeisiä ja harvemmin tulee ymmärrettyä täysin mistä puhutaan. Oikeastaan ei koskaan.
Mutta kavereita on löytynyt sitäkin enemmän! Käytävillä kuulee huikkauksia kaikista ilmansuunnista, harvempia kasvoja edes muistaa ja vielä useampiin ei osaa yhdistää minkäänlaista nimeä. Mutta pikku hiljaa alkaa kaveripiirikin muodostua!

Jjep, tässä on tapahtunut kaikenlaista. Sakuragichon eläintarha oli elämys, LandmarkTowerin kierreliukuportaat ja Pokémon center oli pakolliset, Harajuku ja Shibuya on käyty korkattua, Enoshiman merenranta ja akvaario, sekä Kamakura vielä toistamiseen. 

 Landmark Tower lähes koko komeudessaan. ^

 Pokémon center Landmark Towerissa. Neljäs kerros.

 Hachiko -patsas Shibuyan aseman edustalta.

Ja Shibuya 109. Oli kyllä gyarukamaa yhdelle valtiolle tarpeeksi.

Ja sitten vähän tunnelmia koulusta:
Pikku hiljaa alan päästä sen koulupuku-pettymyksen yli. Kun ulkona on +30 astetta ja ilmankosteus lähemmäs 80% on ihan onnellinen että saa pukeutua shortseihin, toppiin ja sandaaleihin. Toisin kuin hiota hameessa, korkeissa sukissa, nahkakengissä ja kauluspaidassa.
Eikä nykyäänkään tule heti koulun loputtua lähdettyä kotiin, vaan yleensä jään hengailemaan kuudenteen tai toiseen kerrokseen kavereiden kanssa. Tänäänkin tuli jopa opiskeltua japania kahden kaverin avustamana. Tuli sitä myös tutustuttua puoliksi brasilialaiseen, puoliksi japanilaiseen jätkään, joka on vissiinkin ollut mun luokalla, mutta valmistu vuos sitten..? En tiedä mitä se enää koululla hengaa, mutta hyvää seuraa on ^^. Ja viikko sitten kävästiin luokan kanssa Okonomiyaki ravintolassa pitämässä vähän hauskaa. Vaikka kieli on edelleen suurimmaksi osaksi japani, tulee sitä suurinosa puheesta ymmärrettyä. Jos puhutaan hitaasti.
Ja sitten päästään hetkeksi siihen kieleen: Tosiaan oppimistahtini on hidasta, koska suurin osa kaveripiiristä puhuu englantia, ja se on niin vaarallisen helppoa... Pikku hiljaa olen alkanut vastaamaan kysymyksiin myös japaniksi, mutta sanaston yhä puuttuessa ei sekään aina onnistu. KUMONeita olis YFU:n puolesta vinopino, mutta kun tylsää~!
Ja takaisin kouluun: Viime viikolla koulussa on pyörinyt kuusi amerikkalaista vaihtaria Chicagon ystävyyskoulusta. Hyvin ystävällisiltä vaikuttavat, mutta he ovat täällä enää huomiseen. Viime perjantaina oli heidän tervetuliasjuhla, jossa tuli istuttua pari tuntia, ja ihan viihdyttäväähän se oli. Perjantain Global Issues tunnilla (englanninkielinen tunti) luokka jaettiin kuuteen ryhmään, jokaisessa ryhmässä oli kaksi - kolme japanilaista ja yksi ulkomaalainen (neljä amerikkalaista plus kaksi vaihtaria). Omaan ryhmääni sattui itseni lisäksi kaksi sennu jätkää ja yksi jätkä omalta luokalta. Tehtävänä oli, että japanilaiset kertoivat japaninkielisiä ilmauksia ja selittivät ne muodostavat kanjit ja mitä nämä "oikeasti" tarkoittavat. Itse tuli opittua "kissankieli", "käärmeenjalka", "hevospeura" ja pari muuta.
Muissa ryhmissä oli toimittu niin, että ulkomaalainen meni luokan eteen yhden japanilaisen jäsenen kanssa, ja kun japanilainen kirjoitti kanjit taululle, selitti ulkomaalainen mitä oli oppinut. Minun ryhmän kohdalla me kaikki neljä käveltiin taululle ja luokasta kuului huutoja: "Kowaii! Kowaii!" ("Pelottavaa! Pelottavaa!"). Okei, Takuya ja Genki eivät ole siitä lyhyimmästä päästä ja Ivan nyt vain on niin cool, mutta ei niiden kolmen jätkän kanssa niin pelottavaa ollut. ^^ Oikeastaan ihan kivaa.

Mitäs vielä. Tosiaan Shibuya tuli tsekattua yhtenä sunnuntaina. Menimme Michikon kanssa ensin junalla Harajukulle, kiersimme kauppoja ja samalla valuimme kohti Shibuyaa. Välillä oli suuntavaistot sekaisin, mutta lopulta löysimme perille Michikon pinkin kännykän avulla, jota hän kutsui poikaystäväkseen. Shibuyalla ihmisiä sitten riittikin... Aina kun jalankulkijoiden valot vaihtuivat vihreiksi oli kuin joukollinen muurahaisia olisi ylittänyt kadun, joka kerta ainakin parisataa, mustahiuksista japanilaista käveli toistensa lomassa ja yritti päästä päämääräänsä. Näky oli kieltämättä jotain mitä ei Suomessa näe.

Ja viimeiseksi katsaus japanilaiseen tv-viihteeseen... Siinä missä Suomessa näytetään amerikkalaisia rikosdraamoja ja lauantai-illan visailuja, Japanissa draamat jäävät erikoiskanaville keskipäivällä ja iltaisin tulee jos jonkinmoista viihdeohjelmaa. Visailuja, kisailuja, piilokameraa ja musaohjelmaa. Ihanin yllätys oli lauantaina Music Stationin vieraana oleva L'arc~en~Ciel ja räväkkä live-esitys. Johnnysejä pyörii niin mainoksissa kuin ohjelmissa ja AKB48 tunkee ulos joka tuutista. Mutta eipähän valittamista, ohjelmat ovat sata kertaa viihdyttävämpiä kuin Suomessa, vaikkei niistä mitään ymmärräkään.

Siinä luultavasti kaikki tällä kertaa. Koitan tsempata ettei seuraavan päivityksen kanssa mene näin pitkään!

Gomen ne sai!